sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Bali & Macau & Hong Kong


Nyt on sitten 11 päivän matkailut tehty! Käytiin siis Balilla, Macaussa ja Hong Kongissa, oli mahtavaa. Kiva kuitenkin palata Singaporeen, tää on todellakin jotain aivan muuta kuin muut Aasian maat, joissa olen käynyt.

Bali

Ennakko-odotukset olivat aika huimat, oon kuullut Balista paljon hienoa, on kuulemma paratiisisaari ym. Saavuttiin keskiviikko-iltana Kuta Beachille ja meininki oli aika Teneriffamainen - ensivaikutelma siis aika masentava :D Etsittiin yöpaikkaa noin tunti, koska useimpia hostelleita ei voi varata etukäteen ja siellä oli aika täyttä joka paikassa. Loppujen lopuksi löydettiin tosi kiva Gora Beach Inn, kahden hengen huone 8e/yö! Asuttiin siellä kaikki 6yötä ja oli ihan kiva, ainoastaan kylppärissä oli parantamisen varaa.

Kaiken kaikkiaan Kuta Beachistä jäi se Teneriffan maku suuhun, retken kohokohdat oli skootteriajelu etelään Uluwatuun, mahtavia maisemia! Balille sattui myös 6,4 richterin maanjäristys kun oltiin siellä, herättiin sitten aamulla sänkyjen tärinään. Järistyksen keskus oli aika kaukana joten hätää ei ollut, mutta järistykset on Balilla aika harvinaisia joten aika hassua että sattui kohdalle :)

Balilla kokeiltiin myös surffausta ja oli tosi siistiä! Pitää kyllä kokeilla uudelleen heti kun mahdollista. En sanoisi että olin mitenkään erityisen hyvä mutta hauskaa oli!

Hotelli:


Kuta Beach:

Skootteriajelu ja mun kuski:


Uluwatu maisemat:

Macau

Macau on Kiinan oma Las Vegas, eli täysiverinen kasinokaupunki. Yks Niko meidän koulusta on siellä vaihdossa eli mentiin moikkaamaan sitä ja asuttiin sen kämpässä (aika hieno lukaali sekin). Macau oli positiivinen yllätys, erityisesti sen takia että se on ennen ollut Portugalin siirtomaa eli kivoja eurooppalaisia vaikutteita! Kasinot oli upeita ja pelasin vähän hedelmäpeliä ja rulettia - ja lähdin jopa 7e rikkaampana eli ihan hyvin :D Oltiin Macaussa 3 yötä ja se oli kyllä ihan riittävästi koska se on suht pieni paikka. Ainoo mikä harmitti oli kun missasin maailman korkeimman benjihypyn, 233m, koska onnistuin hankkimaan flunssan loman lopuksi. En ois kyllä varmaan uskaltanutkaan anyway :)

Niko:

Kaksi monista kasinoista:




Näköala:


Hong Kong

Oltiin Hong Kongissa vain yksi yö ja ei ehditty nähdä paljoakaan - harmitti kovasti koska kaupunki vaikuttaa ihan mielettömän upeelta! Haluisin kovasti käydä siellä uudestaan joskus ja nähdä lisää. Meidän pari päivää koostui lähinnä yleisestä pyörimisestä ja ihmettelystä, ei mitään erikoista mutta upeita maisemia ja kokemuksia! Hotelli oli hieno (50e yö kolmen hengen huone) mutta vähän oudolla alueella. Onneksi metrolla pääsi helposti joka paikkaan! Tuli kieltämättä käveltyä varmaan 20kilsaa parin päivän aikana eli jalat oli aika muussina :) Hong Kong on kuuluisa shoppailuista mutta ei (onneksi?) ehditty pahemmin ostelemaan mitään aikarajoitteen vuoksi.










sunnuntai 6. syyskuuta 2009

paradise island vol.1





Oon nyt virallisesti aloittanut mun ultimate paratiisisaaren etsinnän! Olin viikonlopun Tiomanin saarella Malesiassa ja se oli kyllä jo aika lähellä paratiisia. Oltiin ihan saaren pohjoisosassa, tosi pienessä kylässä ja aika alkeellisissa oloissa - pakko sanoa että oli mukava palata Singaporeen ja päästä kunnon kylppäriin yms. Eilen bongasin meidän huoneesta jättitorakan ja en saanut nukuttua enää sen jälkeen :D Muuten se resortti oli tosi viihtyisä, huone oli 6 euroa per yö per hlö. Itse saari oli mielettömän kaunis, eteläkärjessä oli toimintansa lopettanut tulivuori ja koko paikka näytti ihan suoraan Lostin kuvauksista bongatulta :) Otin jopa koulukirjankin mukaan, että voin lukee biitsillä mutta en voinut hirveesti keskittyä kun ihastelin maisemia. Taisi siinä kirjassa kuitenkin olla jotain mielenkiintoista, koska onnistuin palamaan vaikka oli 20 suojakerrointa koko ajan.



Ruoka oli ihan mielettömän hyvää ja halpaa, illalliseksi saatiin erittäin tuoretta kalaa, rapuja ja katkarapuja sekä tähän asti parasta paistettua riisiä, njamm. Olin reissussa norjalaisten ja tanskalaisten tyttöjen kanssa eli sain samalla kunnon kielikurssin, koska ne unohti aika usein, etten ehkä ihan ymmärrä tanskaa:D Norja menettelee mutta tanska on kyllä ihan mahdotonta, huh.


Maisemat oli mielettömät! Viikonloppu koostui lähinnä auringonotosta ja snorklailusta, kävin ekaa kertaa snorklaileen ja oli kyllä aika hienoja koralleja! Näin myös yhen jäätävän ison meduusan ja sain melkein paniikkikohtauksen koska kammoan niitä yli kaiken. Jouduttiin myös noin sadan pikkumeduusan ympäröimäksi ja tuli kiire takaisin veneeseen kun ne pisteli ikävästi :D Ei onneksi ollut sitä vaarallista tyyppiä.. Siltikin, ne on mun mielestä ihan hirveen pelottavia! Olisin kovasti halunnut nähdä klovnikalan mutta ei vielä napannut, näin kyllä tosi paljon kaikkia muita söpöjä!


Odotukset on korkeella seuraavan paratiin suhteen, kun lähden parin viikon päästä Balille. Se on ehkä vähän liian turistipaikka mutta oon kuullut paljon hyvää siitä.. Siihen asti Tioman pysyy kyllä tähänastisista rannoista ykkösenä!

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

The weather is going crazy

Ongelmia paratiisissa! Täällä on ollut ikävän sateista viime päivinä :( Eilen oli aikamoinen ukonilma ja monsuunisade melkeen koko päivän. Oli myös tähän asti kylmin päivä eli 26 astetta - ja mulla oli kylmä! :D Oon siis tainnut sittenkin tottua tähän säähän haha. Eilinen sadekuuro oli kyllä ihan terapeuttinen koska täällä oli pari päivää ilmankosteusprosentti jonkun 120 eli aika nihkeetä:) Nyt pitää odotella taas parempia säitä, tää päivä vaikuttaa jo lupaavalta! Koska ajattelin lähteä Malesiaan taas viikonlopuksi yhdelle ihanalle saarelle, ois ihan kiva jos ois vähän aurinkoakin..

Eilen yöllä sattui aika outo juttu, heräsin aamulla 5.30 hirveeseen meteliin. Hirvee meteli oli tässä tapauksessa palohälytys meidän rapussa. Siinä vaiheessa kuin vihdoin tajusin mistä on kyse menin vähän herättelee neitejä (en tajuu miten ne ei heränny siihen huutoon), että pitäisköhän meidän ehkä lähtee ulos täältä asunnosta jos on palohälytys. Siinä vaiheessa kun päästiin ulos se meteli oli jatkunut jo 15min - ja oltiin tosiaan ainoita jotka oli millään tavalla reagoinut koko hälytykseen. Sit seistiin siinä pihalla viel 10min ennenkuin se ääni loppui ja sit bongattiin jostain vartija, joka vain mutisi jotain että väärä hälytys. Joo ihan sama vaikka olikin väärä hälytys, en tajuu miten kukaan ei huolestunu. Ehkä noi on sit yleisiä täällä:) Jään vaan odottamaan milloin se hälytys onkin ihan tarkoituksella ja kukaan ei jaksa reagoida. Huh. Ei mielellään lisää tollaisia herätyksiä!

torstai 27. elokuuta 2009

Singlish

Nyt pitää vähän avautua Singlishistä eli englannista singaporen tyyliin. Täällä on välillä vaikea ymmärtää ihmisiä. Singaporen pääkielethän ovat malaiji, kiina ja enkku, joita kaikki tykkää sekoittaa keskenään kivasti. Kun paikalliset puhuvat keskenään, yhdessä lauseessa on yleensä kaikkea kolmea kieltä mukana. Meidän ulkkisten on siis opittava tunnistamaan vaan ne pääsanat lauseista, että tajuaisi edes jotain mistä on kyse:)

Paikallisten aksentti on toooosi aasialainen. Täällä ei myöskään tykätä pitkistä lauseista ja pyritään kommunikoimaan mahdollisimman tehokkaasti, mikä voi välillä kuulostaa tylyltä. Esimerkiksi kaupassa jos ei tahdo muovikassia tulee sanoa vaan "no need" eikä jotain tyyliin "it's fine, i don't need a bag" koska paikallisten mielestä se on ajantuhlausta :D Kielioppikin on välillä hakusessa, tosi usein kuulee jotain tälläistä: "thank yous" tai "where you goes".

Yksi hassuimmista singlish jutuista on se, että joka lauseen perään lisätään "lah"-pääte. Random esimerkit vaikka "It's good, lah". Ei mitään hajua mitä toi lah tarkoittaa mutta sitä kuulee joka paikassa, toivottavasti ei tartu muhunkin. Sen lisäksi naisia kutsutaan tädeiksi "auntie" ja miehiä sediksi "uncle". Mua ei niin häiritse, koska oon jo oikeestikin täti. On mua myös kutsuttu siskoksi "sista":)

Paikalliset on myös superkohteliaita, etenkin jos menee ostoskeskuksiin niin koko ajan sanotaan "can I help you, miss" (joskus myös madam haha). Toisaalta taas jossain ruokakojuissa tms saa ehkä maailman tylyintä asiakaspalvelua, en tiedä onko siksi että ollaan turisteja vai onko ne muuten vaan kyllästynyt työhönsä niin perusteellisesti.. Ainiin, yks mahdottomuus on puhua puhelimessa aasialaisten kanssa, koettiin se muutamaan otteeseen kun yritettiin etsiä kämppää! En suosittele:) Onneks kaikki mun proffat osaa puhua suht ymmärrettävää enkkua, ei tarvi koko ajan pinnistellä että ymmärtäis. Välillä jotain huvittavia juttuja kuten sitä -lah päätettä joka paikassa ja ääntämys juttuja. Mun Human Resource Management kurssilla se proffa ääntää HR lyhenteen jotenkin ihan randomisti: "itsaa". Niin ja yks pointti vielä, nää paikalliset ei ikinä ymmärrä kun yritän tilaa vettä! Sanon sen jotenkin liian epäselvästi niille, pitäis sanoo vateeer:)

tiistai 25. elokuuta 2009

Kuala Lumpur it is!







Päästiin reissaamaan lisää viime viikonloppuna, kun oltiin Kuala Lumpurissa aka. Malesian pääkaupungissa! Viikonlopusta tuli suht kallis, koska päätettiin ottaa vähän löysä budjetti; lento KL:lään 60e, luksushotelli 20/e yö eli yhteensä 60e ja bussi takas 14e. Suomen mittakaavassahan toi ei oo paljon mitään mutta jos ois oikein tiukalla budjetilla lähtenyt niin bussimatka edestakaisin ois ollut noin 15euroa ja hotelli about 5e/yö. Oli kyllä panostamisen arvoista, hotelli oli ehkä hienoin missä oon ollut ja aamupala sen mukainen, nami! Myös bussimatka takaisin oli aika luksus, oli hierovaa tuolia ja omat screenit mistä sai valita leffoja ja pelejä. Valitettavasti mun leffa jääty vartin jälkeen, joten päätin sit nukkua koko matkan eli 5h.

Itse kaupunki oli hieno, ei ehditty kauheasti nähdä kun eksyttiin vähän shoppailemaan kaikkiin miljooniin ostoskeskuksiin, joissa oli noin 10 kerrosta :D Niitä löytyy kyllä Singaporestakin joka kulmasta mutta KL on reilusti halvempi. Ostin mm. kivan French Connectionin kellon ja Guessin farkut, jej! Ja sit jotain muuta pientä.. Siellä oli myös Chinatownissa tosi pitkä katu pelkkää piraattikamaa; laukkuja, lompakoita, aurinkolaseja, kenkiä, leffoja... Vähän kyllä ahdisti kävellä siellä eikä tehnyt yhtään mieli ostaa mitään feikkiä. Melkeen kaikki muut osti feikki-raybanit, en arvosta!;)

Ens kerralla kun lähden reissuun niin voisin tehdä vähän jotain taustatutkimusta, en nimittäin tullut yhtään ajatelleeksi että Malesia on muslimimaa, joten perus hellevaatteet oli ehkä vähän epäsopivia ja paheksuvia katseita sateli etenkin naisilta.. Onneks en ollut ainoo tyhmä turisti :) Voi olla, että päädyn tonne vielä uudestaan viikonloppureissulle esim. sit kun iskä ja äiskä tulee käymään! Jäi vielä paljon nähtävää:) Syy liialliseen kaupoissa pyörimiseen löytyy säästä, oli vähän turhan sateista tokana päivänä..

Meillä on kohta tulossa recess-week, joka on pyhitetty kokeisiin lukemiseen. Vaihtarit luonnollisesti lähtee matkaamaan Aasiaan:) Ei mulla kyllä mitään kokeita edes ole, pelkkiä projekteja tasaisesti koko lukukauden.. Aika paljon jo nyt töitä, tällä viikolla ollut jo 3 ryhmätapaamista ja huomenna lisää. Tänään oli myös eka presis HR kurssilla, 35% kurssista siis suoritettu jee!

Anyway, recess-weekin suunnitelma on lähteä Balille! Ke-ti luultavasti Balin paratiisisaarella ja ke-la Hong Kongissa/Macaussa. Ei paha:) Ollaan vähän myöhässä noiden lentojen kanssa eli ei päästä ihan niin halvalla, luultavasti lennot tulee maksamaan yhteensä 300e. Matkakuume kasvaa koko ajan, pakko päästä näkemään mahdollisimman monta paikkaa! Ennen recess-weekkiä ois vielä kiva käydä viikonloppureissulla Malesiassa ennen sadekauden alkua..

Nyt iltauinnille, ciao!


tiistai 18. elokuuta 2009

Fotos


Päädyin laittamaan kuvia tänne, koska tää bloggeri systeemi ei oikein toimi:

http://www.flickr.com/photos/41367434@N03/sets/72157622073230958/

Saa kommentoida :)

Terkkuja!

perjantai 14. elokuuta 2009

No longer homeless

Huomenna päästään vihdoin muuttamaan omaan kämppään<3>(kuva sisäpihalta:)


Ollaan asusteltu vaikka missä tähän mennessä, aluks pari yötä Darylillä, muutama yö koulun lähellä hotellissa, sit paettiin Indonesiaan bungalow:hun, siitä punaisten lyhtyjen alueelle hotelliin, lopuksi vielä Jennan random-kontaktin kaverin kämppään... Nukutaan tosiaan parvekkeella haha (ei tää periaatteessa oo kyl ulkona mut ei tosiaan oo mitään ilmastointii tai tuuletinta tässä tilassa eli aika hullun kuuma meininki).. Mutta HUOMENNA siis muutto, jeeje! Jaettiin tänään huoneet illallisella, ei valitettavasti osunut master bedroom mulle :D ei siis parisänkyä tai omaa kylppäriä haha. Mut ei se normimakkarikaan oo paha, ei todellakaan:)) Sovittiin myös että jokainen asuu kuukauden olkkarissa/maid's roomissa mut mulle sattui vika kuukausi eli marras-joulukuu mut ilmeisesti meidän koulu loppuukin jo marraskuun puolessavälissä eli pääsen aika hyvin luistamaan tosta haha.

Huomenna ois myös sellainen yummilicious tapahtuma, mennään heti aamusta koululle ja sieltä sit aamupalalle, välipalalle ja lounaalle kokeilemaan paikallisia herkkuja. Niitä on kyllä tullu jo kokeiltua Darylin ansiosta aika paljon haha. Illalla ois myös jotku beach partyt, nice :) nyt nukkuu, huomenna pitää herää aikaisin sinne yummilicioussiin. Laitan sit kuvia kämpästä kun ollaan muutettu! Mulla on muutenkin projektina lisää kuvia tänne, mut jotenkin en oo saanut aikaseksi vielä haha..

Tässä pari turistikuvaa Singaporesta:

(tää lataa niin hitaasti etten jaksa laittaa enempää haha)